On tielleni mies murheiden

1. On tielleni mies murheiden Niin usein käynyt päällä maan. Kun kuulin pyynnön hiljaisen, En kieltää voinut milloinkaan. Hän mistä tuli, tuskain mies, Tai minne kulki, ken sen ties, Tai miksi mielestäni en Pois saanut tuskaa silmien.

2. Hän kerran saapui vaieten, Kun pöydän ääreen istahdin, Ja vaikka olin nälkäinen, Soin hälle kaiken kuitenkin. Hän leivän mursi siunaten, Myös mulle taittoi hiukkasen. Mä tuota palaa kannikan Nyt vertaan mannaan taivahan.

3. Mä jälleen hänet nähdä sain, Kun lähteen luona janoissaan Vierellä vetten virtaavain Ei jaksa juomaan kurkottaa. Taas kulkijalle avun soin Ja hänet lähteen luokse toin. Hän joi ja antoi mullekin. En janonnut mä sittemmin.

4. Kun talven viimat temmelsi, Ja hanget peitti koko maan, Mä kuulin, kuinka vaikersi Nyt yössä joku viluissaan. Kun löysin raukan, vieraaksi Toin hänet kohta luokseni Ja ruokin, peitin vuoteeseen – Sain paratiisin sydämeen.

5. Tien varressa taas hänet näin, Hän siellä makas haavoissaan. Mä sidoin haavat ystäväin Ja autoin jälleen toipumaan. Kun häntä ruokin, hoitelin, Myös omat haavat paransin Ja sydämeni särkyneen Sain siten ehjäks uudelleen.

6. Kahleissa oli viaton Nyt tuomittuna kuolemaan. Keskelle vihan, ahdingon Mä riensin häntä auttamaan. Hän pyysi äänin murtuvin, ett puolestansa kuolisin. Vereni tunsin kylmenneen, Vaan voimaa sain ja huusin: ”Sen teen!”

7. Niin silloin verho poistettiin, Ja tunsin, ketä palvelin. Naulojen jäljet huomasin, Näin edessäni Kristuksen. Hän lausui: ”Saavu luokseni, Sä lievitithän tuskaani. Et kääntynyt pois häveten, On sulla palkka ikuinen.”