Lauluja, no. 143
Rakastaa laumaansa Paimen

1. Rakastaa laumaansa Paimen, Joukkoa pienoistaan. Suuri on rakkautensa, Kalliimpi aarteita maan. Rakastaa rajattomasti Eksyneit lampaitaan, Etsii heit ain yli vuorten Ja meren pohjattoman.

Kun erämaassa ne kulkee Nälissään, uupuneina, Paimen jo rientää ne tuomaan takaisin laumahansa.

2. Rakastaa laumaansa Paimen, Pieniä karitsoitaan. Jotkut on yöhön ja kylmään Lähteneet harhailemaan. Vaan Hyvä Paimen, Hän etsii sen, ken on pois poikennut, Riemuiten kotihin kantaa Kalliisti lunastetut.

Kun erämaassa ne kulkee Nälissään, uupuneina, Paimen jo rientää ne tuomaan takaisin laumahansa.

3. Rakastaa laumaansa Paimen, Niit, jotka tottelevat. Rakastaa myöskin Hän niitä, Pois jotka pakenivat. Heitä Hän hellien kutsuu Päivittäin ain kehoittain. Meillekin kutsunsa kuuluu: ”Etsi mun karitsoitain.”

Kun erämaassa ne kulkee Nälissään, uupuneina, Paimen jo rientää ne tuomaan takaisin laumahansa.

4. Vihreät laitumet kutsuu, Lähteet siell ain kumpuaa. Mestari, äänes kun kuuluu, iloiten vastaamme vaan: ”Tee meistä palvelijoitas, Suo meille rakkauttas. Lähetä etsimään sieltä, Missä Sun on lampaitas.”

Kun erämaassa ne kulkee Nälissään, uupuneina, Paimenen kanssa ne tuomme takaisin laumahansa.